SV AS­KO TAN­HU­AN­PÄÄ

Juha ”Jus­si” Jo­hans­son is­tuu pie­nen kah­vi­la­ra­vin­to­lan­sa, Thel­man Pul­la­puo­din, edus­tal­la Fu­en­gi­ro­las­sa ja ter­veh­tii käy­tän­nös­sä kaik­kia ohi­kul­ki­joi­ta, niin suo­ma­lai­sia kuin mui­ta­kin. Pöy­dät ul­ko­na ovat täyn­nä muu­ta­maa har­vaa paik­kaa lu­kuun ot­ta­mat­ta ja sama on ti­lan­ne si­säl­lä. Asi­a­kas­kun­ta koos­tuu sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti Jo­hans­so­nin maan­mie­his­tä.

– Kun ava­sim­me pai­kan vai­mo­ni Thel­man kans­sa vuon­na 2002, sa­noi­vat kaik­ki, et­tei paik­ka ole hyvä. Sel­lai­sek­si se on kui­ten­kin osoit­tau­tu­nut. Ai­na­kin tän­ne on help­po tul­la, kun rau­ta­tie­a­se­ma­kin on nur­kan ta­ka­na, Jo­hans­son miet­tii.

– Suo­ma­lai­set ha­lu­a­vat suo­ma­lais­ta ruo­kaa, he ha­lu­a­vat ta­va­ta toi­si­aan ja moni var­mas­ti pi­tää tätä paik­kaa myös erään­lai­se­na tie­to­toi­mis­to­na. Niin sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä en tie­dä, mitä kort­te­lin toi­sel­la puo­lel­la ta­pah­tuu, hän nau­raa.

65-vuo­ti­as Juha Jo­hans­son on läh­tö­jään po­ri­lai­nen, Pih­la­van poi­kia. Mie­hen mat­ka maa­il­mal­le al­koi Rau­man me­ri­kou­lun kaut­ta ja en­sim­mäi­sen pes­tin me­ril­le nuo­ri stu­ert­ti ot­ti hei­nä­kuus­sa 1968 m/s He­rak­le­sin kyy­dis­sä.

– Po­ri­lai­nen olin käy­tän­nös­sä sii­hen as­ti, kun läh­din puo­li­so­ti­laal­li­seen pur­si­seu­raan Suo­men Pan­si­oon. Naan­ta­lis­sa olen asu­nut jo vuo­des­ta 1975.

Maa­il­man me­riä Jo­hans­son kier­si vuo­teen 2000 as­ti. Pari vuot­ta täs­tä hän pe­rus­ti pank­ki­a­lal­la työs­ken­nel­leen fi­lip­pii­ni­läi­sen vai­mon­sa Thel­man kans­sa kah­vi­la­ra­vin­to­lan Fu­en­gi­ro­laan.

– Se ei ole mi­kään sa­lai­suus, et­tä työ­hul­lu ei voi­nut ol­la il­man töi­tä. Luu­len, et­tä tämä lop­puu vas­ta sit­ten, kun aort­ta re­pe­ää nok­ka­kär­ry­jä lyk­kies­sä, hy­mäh­tää Jo­hans­son.

Thel­man Pul­la­puo­ti on teh­nyt Juha Jo­hans­so­nis­ta to­den­nä­köi­ses­ti koko Es­pan­jan Au­rin­ko­ran­ni­kon tun­ne­tuim­man po­ri­lai­sen. Näin sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä myös muu­an Leo-Pek­ka Täh­ti viet­tää ny­kyi­sin tal­ven­sa alu­eel­la.

– Sii­tä olen läh­te­nyt alus­ta as­ti, et­tä asi­ak­kail­le pi­tää ol­la ai­kaa. Eh­kä täs­sä työs­sä on ke­hit­ty­nyt jon­kin­lai­sek­si te­ra­peu­tik­si, jol­le tul­laan ker­to­maan niin mur­heis­ta kuin hy­vis­tä­kin asi­ois­ta.

– Tääl­lä asu­vat suo­ma­lai­set ovat ta­val­li­sia ih­mi­siä, ei­kä tit­te­lei­tä käy­te­tä. Mo­nel­la ei ole min­kään­lais­ta kie­li­tai­toa, mut­ta sil­ti us­kal­le­taan roh­ke­as­ti läh­teä maa­il­mal­le. Ja päin­vas­toin kuin yleen­sä luul­laan, juop­po­ja suo­ma­lai­sia ei tääl­tä juu­ri­kaan löy­dy, Jo­hans­son tii­vis­tää.

Yrit­tä­mi­nen Es­pan­jas­sa on Juha Jo­hans­so­nin mu­kaan vai­va­ton­ta, kun­han op­pii ym­mär­tä­mään pai­kal­lis­ten sies­tat ja by­rok­ra­ti­an. Jo­hans­son sa­noo suu pal­jon pu­hu­vas­sa vir­nees­sä, et­tä es­pan­ja­lais­ten man­ja­na-mei­nin­kiin hän ei ole kui­ten­kaan kos­kaan pääs­syt si­säl­le.

– Es­pan­jas­sa on yl­lät­tä­vää kyl­lä vä­hem­män sään­tö­jä kuin Suo­mes­sa. Tääl­lä pär­jää, kun­han säi­lyt­tää malt­tin­sa ja yrit­tää tul­la toi­meen vir­ka­mies­ten kans­sa.

Po­ris­sa Jo­hans­son pyr­kii käy­mään vä­hin­tään ker­ran vuo­des­sa si­sar­taan ja mui­ta su­ku­lai­sia tref­faa­mas­sa.

– Van­hois­sa nuo­ruu­den pai­kois­sa on ai­na mu­ka­va pyö­riä. Mi­nul­la oli hyvä lap­suus ja muis­tot Po­ris­ta on läh­tö­koh­tai­ses­ti po­si­tii­vi­sia, hän va­kuut­taa.